huhtikuu, 2016

Vappuna sadekuurot etelässä mahdollisia, idässä ja pohjoisessa poutaa.

29.4.2016 Tapio R Sää

Kaakosta työntyy saderintamia Kaakkois- ja Keski-Suomeen sekä osaan Pohjanmaata. Rintaman länsipuolella esiintyy sadekuuroja ja itäpuolella sää on poutaista ja verraten lämmintä. Rannikoilla on selkeääkin. Eräs rintamavyöhyke saapuu kaakosta vapunaattoa vasten yöllä Keski-Suomeen ja rintaman yhteydessä voi lauantaina paikoin sataa runsaastikin. Myös vappupäivän sadekuurojen riski on olemassa. Lämpötila vappuna Etelä- ja Keski-Suomessa on 9-13 astetta. Itä- […]

More

38

Vaihtelevaa säätä

21.4.2016 Olli Sää

Viikonloppuna Suomeen saapuu varsin kylmää ilmamassaa Jäämereltä. 850 hpa lämpötilan ennustetaan laskevan eteläisintä Suomea myöten jonnekkin -10 tuntumaan, mikä on melko lähellä tammi-helmikuun keskiarvoja sillä korkeudella. No, tähän aikaan vuodesta aurinko lämmittää joten maanpinnalla ei toki ole yhtä kylmää kuin keskitalvella vastaavassa tilanteessa, mutta lumisateet näyttävät mahdollisilta etelärannikkoa myöten. Sunnuntain-maanantain aikana pieni matalapaine liikkuu etelästä […]

More

96

Kahtia jakautunut Suomi

8.4.2016 Olli Sää

Kevät etenee tästä eteenpäin sään osalta hieman rauhallisemmissa merkeissä. Tänään vielä tuuli on melko voimakasta ja puuskissa on käyty 17 m/s. Ensi viikolla Suomi jakautuu siinä mielessä kahtia, että pohjoisessa kylmennee ja aivan pohjoisimmassa Lapissa voi päivälläkin olla nollassa tai jopa pakkasta, samalla kun Etelä-Suomessa päästään päivisin 10 asteen tuntumaan tai ylikin. Keski-Suomessa sitten jotain […]

More

97

Tämän kevään lämpöennätys mahdollinen keskiviikkona 06.04.

5.4.2016 Tapio R Sää

Alkanut viikko muodostuu epävakaiseksi. Muutama yhtenäinen sadealue liikkkuu Suomen yli koilliseen. Sadealeiden välillä on selkeämpää, mutta varsinkin sisämaassa esiintyy sadekuuroja. Keskiviikkona leviää Etelä-Ruotsista ja Baltiasta lyhytaikaisesti lämmintä ilmaa erityisesti Päijänteen itäpuolelle ja päivälämpötila nousee yli 10 asteen, ellei runsas pilvisyys ja mahdollinen sumu estä korkeita lämpötiloja. Mahdollisuus on saavuttaa lähes 15 asteen lämpötiloja Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä, […]

More

63

Powered by http://wordpress.org/ and http://www.hqpremiumthemes.com/